maanantai 10. helmikuuta 2014

Skräppäys banneria varten

Heips!

Skräppäsin blogistani leiskan suunnitelmissa tehdä siitä banneri.


Käytin lempitekniikoita ja -koristeita. Taustassa gessoa, mistejä ja vettä, sekä leimailuja.


Hauskaa alkanutta viikkoa!
Kaisa

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Talvinen minialbumi


Heips!

Kävimme poikien kanssa jokinaika sitten Nukarinkoskella ihastelemassa talvista maisemaa. Kuvista syntyi minialbumi, jonka sain valmiiksi eilen.


Sivut maalasin ensin ohuella keroksella gessoa. Seuraavaksi uudet maskit pääsivät käyttöön kun levitin sivujen reunoille kohopastaa. Seuraavaksi levitin taa kerroksen gessoa.
Gesson kuivuttua värjäsin sivut sinisillä misteillä ja lisäsin vielä leimailuja.











Koristeiksi lisäsin stanssattuja ja Cameolla leikattuja kuvioita, chipboardkuvioita sekä kuvioteippiä. Mielestäni albumista tuli kivan talvinen.

Kaisa

perjantai 7. helmikuuta 2014

Sivu ystävälle akryylimaalein

Moikkelis!

Flunssa iski, joten voi p..ska! Mutta tässä teille sivu, jonka tein viime syksynä 30 täyttäneelle ystävälle. Hän keräsi juhliinsa pöydälle materiaaleja, joista kukin vieras sai askarrella päivänsankarista sivun. Jokaisen tuli kuvata sankaria vahintään kolmella adjektiivilla. Omani toimitin hiukkaen myöhässä, tein sen kotona ja toimitin vasta pari viikkoa sitten.


Telasin a4-kokoiselle sivulle pohjalle ensin pinkkiä akryylimaalia. Ekan keroksen kuivettua levitin lisää maalia ja gessoa perään. Sitten vain kuva, kangasnappi, vähän lankasykeröä ja teippiä koristeeksi.

Terkuin Kaisa


sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kortti pienelle pojalle

Moikka!

Työkaveri pyysi tekemään onnittelukortin pienelle pojalle. Tällainen siitä sitten tuli.


Keinuhevonen on Wycinankan chipboard-kuvio, jonka päällystin Stampendoussin kohojauheella. Lisänä stanssattuja kuvioita, puolihelmiä ja gessolla käsiteltyjä kukkasia.

Mä en oikein osaa tuota kukkasten asettelua. En kortteihin enkä sellaisiin mahtaviin leiskoihin..pitää vissiin vaan treenata.


Hauskaa alkanutta helmikuuta! Kuva auringossa ja -15 asteen pakkasessa kylpevästä Nukarinkosken maisemasta Nurmijärveltä. Näistä kuvista on tällähetkellä pöydällä syntymässä jotain..



Kaisa

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Onnea Paperilohikäärme!

Heips!

Paperilohikäärme juhlii 1-vuotis synttäreitään bingohaasteella. Osallistun mukaan rivillä aika - suihke -siivet.


Skräppäsin canvaspohjalle taulun muistutukseksi itselleni. Pohjan aloitin liimaamalla ensin paperinpaloja pohjaan ja lisäämällä päälle leimailuja ja ohuen kerroksen gessoa sekä kohopastaa maskin läpi. Pohjan kuivuttua oli värien vuoro. Väritin pohjan Ecolineilla suihkien vettä perään. Lopuksi vielä hieman leimailuja musteella ja maalilla.


Reunat on kierretty kauttaaltaan akryyli- ja krakreelausmaalilla.


Tässä vielä pari työvaihekuvaa.






Kerrankin onnistuin mielestäni pohjan teossa. Taidan tehdä vielä toisen tauluksi.

Terkuin Kaisa

maanantai 6. tammikuuta 2014

Top15 - 2013



Moikka!

Vedin viime vuotta jo hieman yhteen täällä, mutta keräsin minäkin vielä top15-listan. En osannut päättää sitä ehdotonta suosikkia, ovat erilaisia ja tykkään kaikista. Ovat siis satunnaisessa järjestyksessä.


Tässä mixed media -taulussa onnistuin värityksessä mielestäni hyvin.


 Tässä leiskassa onnistuin kerrostamisessa.


Nämä mustat pilvet ovat yhdet suosikkikorvikseni.


 Näistä tuli minusta pirtsakat lahjat kerhotädeille.


Turkoosi + pinkki = ihana yhdistelmä


Onnistunut kortti asettelultaan.

 

 Onnistunut pääsiäiskortti minusta.


Tässä kortissa tiivistyy mun tyyli. Yksinkertaista ja pelkistettyä maustettuna jollain jujulla.


 Onnistuin siinä, mitä halusin. Kuva on minulle tärkeä.


 Tämäkin leiska pääsee listalle kuvan vuoksi.


 Tässä onnistunut tausta ja asettelu.


Tämä mini jäi mieleen. Vaikea mutta kuitenkin onnistunut projekti.


Tässä osasin käyttää muutakin kuin paperia. Onnistunut värimaailma.


Runsaiden leiskojen rinnalle herkkää ja kevyttä.



Tässä värimaailma ja kokonaisuus on onnistunut.

 Top10 - 2012 -listan löydät muuten täältä.

Kaisa

perjantai 3. tammikuuta 2014

Vuosi 2013 - mitä jäi mieleen?

Hejsan!

Vuosi vaihtui ja nyt on aika katsoa hieman taaksepäin.

Viime vuonna innostuin vielä enemmän skräppäämisestä. Osallistuin ensimmäistä kertaa Intohimona Skräppäys -tapahtumaan ja Vuoden skräppääjä -kilpailuun. Alkukarsintaan lähetin tämän leiskan. Onnistuin luomaan herkän ja ilmavan sivun ja tämä onkin yksi ehdottomista suosikeistani.


Pääsin kisassa finaaliin ja onnistuin tekemään itseninäköisen finaalityön.


Olin myös alkuvuodesta mukana Fiskarettesin DT-porukassa. Alkuvuonna tulkin askarreltua paljon Fiskarsin välineillä. Tässä muutama esimerkki.




Loppukesän aikana lähetin portfolioni mukaan Taika-lehden Vuoden askartelija -kilpailuun ja ilokseni pärjäsin kilpailussa paremmin kuin hyvin. Voittoni julkaistiin Helsingin Kädentaitomessuilla maraskuussa. Palkintorahalla ostin Silhouette Cameon, joka edelleen odottaa laatikossaan asiaan paneutumista.




Työni pärjäsi hyvin myös Ihana-lehden kilpailussa. Työni tuli kisassa toiseksi ja pääsi näytille Tampereen Kädentaitomessuille. Taulusta on tulossa vielä postaus kunhan kerkeää.


Mixed media vei siis minuakin mennessään viime vuonna. Tämä sormien sotkeminen on ehkä hauskinta tällä hetkellä. 



Olen myös valokuvannut enemmän, erityisesti omakuvia. Olen huomannut suhteeni omakuviin muuttuneen positiivisempaan suuntaan mutta en edelleenkään tiedä kuinka saisin jalkani näyttämään kuvissa paremmilta.




Olin mukana Emmon järkkäämässä 30&30-omakuvahaasteessa. Tämä on yksi suosikeistani haasteeseen otettujen kuvien joukosta.

Niin, mikä tärkeintä. Sain tutustua viime vuonna uusiin mahtaviin ihmisiin! Kiitos teille siitä! Toivottavasti jatkossa tapaan teitä lisää ja uskallan mennä juttelemaan lisää teille, joiden naamat blogien kautta tiedän.

Mitä odotan vuodelta 2014?

Iso juttu tämän vuoden aikana on Vuoden askartelija -tittelin tuomat haasteet. Odotan niitä innoissani ja jännityksellä. Ensimmäiset projektit ovat juuri työn alla.

Elokuussa olen osallistumassa Matka luovuuteen -tapahtumaan jota odotan hyvin innoissani. Mahtava viikonloppu varmasti tulossa!

Tarkoitus olisi päästä myös uusien materiaalien kimppuun. Kesällä meinaan kokeilla ainakin betonitöitä. 

Kiitos teille rakkaat kun käytte lukemassa ja kommenoitte! Hyvää ja inspiroivaa alkanutta askarteluvuotta 2014 teille kaikille!


Kaisa