tiistai 24. huhtikuuta 2012

DT-kortti Askartelufoorumille

Moikka!

Olen toukokuun ajan vierailevana DT:nä Askartelufoorumin korttihaasteessa. Aiheena tällä kertaa on luonnos. Leima on ostettu Variston askartelukirppikseltä ja väritetty Promarkereilla.




Innostuin tekemään toisenkin kortin samaisen luonnoksen mukaan. Tästä vain puuttuu tuo siksakki.


Lopuksi vielä kummitytölle mennyt onnittelukortti. Kukan väkersin joskus itse sideharsosta, mutta jäi sitten pyörimään laatikon pohjalle. Nyt vihdoin löytyi sillekin paikka kortissa.


torstai 19. huhtikuuta 2012

Kesää odotellessa

Moikka moi!

Nyt on sitten Levin reissu onnistuneesti takana, huoh! Olimme siellä huhlistamassa isäni 60-synttäreitä. Tein hänelle tällaisen kortin Artin leimalla. Kesää odotellessa..


Väritin leimakuvan Promarkereilla ja päällystin vaihteeksi parilla kerroksella kirkasta uteeta.

Olen ihastellut Anskin blogia ja hänen korttejaan. Yksi hänen ihanista korteistaan innosti minua askartelemaan pari korttia. Tuon kranssileiman ostin viikonloppuna Sinellin alesta. Se kun on jo useamman kerran meinannut päätyä ostoskoriin.


Ja tässä toinen ilman noita taustan perhosia.



lauantai 14. huhtikuuta 2012

Vauvakortteja

Moikka!

Mä en ymmärrä miksi noi vauvakortit on mulle niiin vaikeita, tai ainakin nuo vaaleanpunaiset. Johtunee kaiketi siitä, etten ole löytänyt mieleistäni vaalenpunaista tussia. Kaikki kokeilemani sävyt ovat vaan liian pinkkejä tai jotain..


Siniseen korttiin tein taustan itse Impression Obsessionin ihanalla taustaleimasimella ja turkoosilla kohojauheella. Magnolian tossut väritetty Promarkerilla.

Vaaleanpunaiset tossut väritin Distress Inkillä. Päällystin tossut vielä kiiltelevällä kohojauheella.


Vauva-aihetta siis tällä kertaa.

Kaisa

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Ylioppilaalle

Heips!


Viime viikolla syntyi tällainen kortti lähestyviä juhlia varten. Hups, kuvassa kortti näyttää hieman kierolta.. Hattu on leimattu Nea-Idean leimasimella.

Ja tässä vielä muutama.


perjantai 6. huhtikuuta 2012

Love...

Moikka!

Löysin kirppikseltä tämän iihaaanan The greeting farmin hääparin. Väritin kuvan Promarkereilla ja höysteeksi hieman kimalleliimaa.

Taustan tein itse. Embossasin Impression Obsessionin taustaleiman kiillettä sisältävällä kirkkaalla jauheella ja päälle levitin sinistä Distress Inkiä. Sitten vielä vähän nyöriä ja metallinen sydänkoriste.


Vaikkei tämä pääsiäiskortti olekaan, niin haluan toivottaa 
Teille Oikein Hyvää Pääsiäistä!!

Meidän perhe hyppää huomenaamulla lentsikkaan ja suuntaa viikoksi Leville. 

Kaisa