sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Vuoden Askartelija 2013

Moikka!

Taika-lehti järjesti viime kesänä toista kertaa Vuoden Askartelija 2013 -kilpailun. Minäkin päätin kilpailuun osallistua.

Kilpailuun osallistuttiin taitokansiolla eli portfoliolla. Kansion piti olla askarreltu ja siinä tuli esitellä vähintään viisi askarteluprojektia, joista piti käsitellä vähintään kolmea eri tekniikkaa tai materiaalia.

Noin kuukausi sitten sain puhelun. Anu Taika-lehdestä kertoi, että minut on valittu Vuoden Askartelijaksi 2013. Sain sulatella asiaa kunnes asia julkistettaisiin virallisesti. Voittoni julkistettiin eilen launtaina Helsingin Kädentaitomessuilla.



Olin eilen lauantaina ja tänään sunnuntaina tavattavissa ja demoilemassa Taika-lehden osastolla. Tapasin paljon ihmisiä, osa jo ennestään tuttuja sekä ihan vieraita. Sain paljon positiivista palautetta töistäni ja olen siitä todella kiitollinen ja otettu. Ilokseni tapasin myös ihmisiä, jotka tunnistivat minut blogini kautta.

Iso kiitos teille kaikille, jotka pysähdyitte eilen ja tänään demopöytäni ääressä. Oli hauska jutustella ja tavata teitä!! Kiitos myös teille, jotka onnittelitte minua mm. Facebookin kautta!

Olen innoissani, kiitollinen ja otettu tästä koko voitosta. Mahtavaa saada arvostusta omalle työlleen. Kiitos vielä voittajan valinneelle raadille! Jännityksellä odotan tulevaisuuden tuomia haasteita.

Mitäkö teen voittamallani rahasummalla?

Myönnän. Minulle kotiutui eilen Silhouette Cameo, johon olin uhannut osan voittorahoista sijoittaa.

Kaisa

10 kommenttia:

Kiitos kun kommentoit!